Agility

Pieni mutta pippurinen yorkshirenterrieri sopii erinomaisesti agilityyn.  Sen ketteryys, älykkyys, sopiva hulluus ja miellyttämisen halu tekevät siitä mahtavan agilitykaverin ja nopean oppijan.

Agility on koiran ja ihmisen yhteistyöhön perustuva liikunta- ja kilpailumuoto, jossa koiran on tarkoitus suorittaa esterata ohjaajan ohjauksen mukaan virheettömästi ja mahdollisimman nopeasti.  Agility on saanut alkunsa esteratsastuksesta Englannissa 1970-luvun lopussa. Suomessa agilityä harrastettiin ensimmäisen kerran vuonna 1986, ja vuonna 1989 siitä tuli virallinen kilpailulaji.  Agilityssä ohjaaja käyttää koiran ohjaamiseen ääntään ja kehonsa liikkeitä koskematta koiraan tai esteisiin. Agility on koiran ja ihmisen yhteistyöhön pohjautuva, ja sekä ihmisten että koiran terveyttä ja psyykkistä hyvinvointia edistävä harrastus ja liikuntamuoto.  

Agilityrata koostuu useista esteistä. Hypättäviä esteitä ovat aidat, rengas, muuri ja pituuseste. Kiivettäviä esteitä, joita kutsutaan yleisesti kontaktiesteiksi, ovat A-este, puomi ja keinu. Lisäksi rataan kuuluvat tunnelit (putki sekä pussi) sekä pujottelueste "kepit" ja pöytä.  Esteiden suorituskorkeudet riippuvat koiran koosta. Yorkit kuuluvat mini-luokkaan, joka on pienin agilityssä tunnetuista kolmesta kokoluokasta.  Pienestä koostaan huolimatta yorkille ei tuota ongelmia suorittaa esteitä, mutta joissain tilanteissa  pikkuruisesta koosta saattaa aluksi olla haittaa. Omasta kokemuksesta tiedän, että esimerkiksi renkaan harjoittelu kestää yorkin kanssa tavallista kauemmin, kun rengas matalimmillaankin on noin kaksi kertaa koiran korkuinen. Näinollen oikeasta välistä hyppäämiseen tarvittavan sisun ja uskalluksen hankkiminen ottaa oman aikansa.  Kun oikea tekniikka on hanskassa ja suorittamiseen saadaan riittävästi vauhtia, onnistuu tämäkin este kuitenkin mainiosti.  Puolestaan esimerkiksi kapean ja pitkän puomin suorittamisessa yorkin pienestä ja sirosta koosta on paljon hyötyä! Koira uskaltaa suorittaa esteen hyvin ja tekee sen nopeasti kun se pystyy helposti kävelemään sille "leveällä" puomilla ilman että sen täytyisi koko ajan keskittyä siihen, etteivät tassut lipsu puomin sivuilta niin sanotusti "yli laidan".  Tämä ongelma on etenkin suurilla koirilla, joilla puomin leveys on aivan sama kuin pikkuruisilla yorkeilla ja muilla mineillä.  Agilityn kaksi muuta kokoluokkaa ovat medit ja maxit.

Paitsi koiralla, myös sen ohjaajalla on agilityssä hyvin tärkeä merkitys.  Jos ohjaaja ei osaa ohjata koiraa sanoillaan ja liikkeillään, ei koira tietenkään osaa suorittaakaan esteitä oikein.  Voisi melkein sanoa, että varsinkin aluksi agility on ohjaajalle huomattavasti haastavampaa kuin koiralle.  Koirat ovat nimittäin erittäin lahjakkaita lukemaan ohjaajan vartalon kieltä, ja suorittamaan esteet sen mukaan oikein.  Kun ohjaaja alkaa oppimaan agilityohjauksen tekniikkaa ja oikeita käskyjä, alkavat koirankin suoritukset parantua kuin itsestään.  On tietysti muistettava, että koiratkin omaksuvat asioita eri vauhtia, eikä "täydellisen ohjaajankaan" koira välttämättä suorita ratoja puhtaasti.  Sekä koira että ohjaaja kehittyvät harjoituksen myötä, ja etenkin hyvän yhteissävelen löytäminen on avain onnistumiseen.  Agilityssä ei onneksi jaeta tyylipisteitä, joten ohjaustapa on vapaa.  Usein kuitenkin hyväksi koetut yleiset ohjausmetodit ovat selkeimpiä omaksua sekä ohjaajalle että koiralle.

Agilityssä tärkeää on paitsi esteiden oikea suorittaminen, myös koiran hyvä tottelevaisuus.  Koiran tulee suorittaa esteet ilman hihnaa tai kaulapantaa, jolloin ohjaajan on luotettava koiraansa täysin.  Yorkit ovat hyviä oppimaan ja ne oppivatkin agilityssäkin jatkuvasti ja välttämättä tarvittavat peruskäskyt kuten "paikka", "istu" ja "maahan" vaivatta, kunhan käskyjen opettaja itse on motivoitunut ja panostaa käskyjen opettamiseen.  Toivottavasti loppuiäksi koiran muistiin taltioituvan uuden käskyn oppiminen tapahtuu hyvin harvoin päivässä tai viikossa.  Uuden käskyn toistaminen päivittäin on oppimisen a ja o.  Koiran lopulta opittua uuden käskyn ohjaajan työ palkitaan todella miellyttävällä tavalla!  Kun jonakin päivänä näkee, miten oma koira vihdoin tekee joka kerta sen, mitä ohjaaja sen uuden käskyn mukaan käskee tehdä, tunne on loistava! Yorkit ovat joskus kovia oikuttelemaan, ja kuin tahallaan tekevät juuri toisin kuin ohjaaja käskee.  Tällaisina päivinä harjoittelu kannattaa lopettaa yhteen oikeaan suoritukseen. Useinmiten yorkit kuitenkin hakevat omistajalleen vaikka kuun taivaalta saadakseen lempinaminsa tai lämpöisen sylipaikan sohvan nurkasta.

Myös katsekontaktin saaminen ohjaajan niin halutessa on varsinkin yorkin kaltaisen pienen koiran kanssa agilityradalla tärkeää.  Itse haluan katsekontaktin yorkin kanssa aina ennen radan suorittamisen aloitusta, lähtöpaikalla.  Näin yorkin mielenkiinto ja suuri tarkkaavaisuus kiinnittyy minuun, joka radalla on hyvin tärkeää. Radan sivuillahan saattavat istua vaikkapa parhaat koirakaverit, hyvät rapsuttajat namipussit syleissään tai oma perheenjäsen. Heistä huolimatta kaikki tarkkaavaisuus ja energia on kuitenkin kiinnitettävä ohjaajaan ja hänen liikeidensä tulkitsemiseen. Yorkin katseesta voi kieltämättä aistia radalla suuren kunnioituksen ja pyynnön "ole kiltti ja kerro minulle mitä saan tehdä seuraavaksi" Ruskeat mantelisilmät tarkkaavaisina ja häntä heilumassa hyvin korkealla selän päällä kertovat miten yorkki todella nauttii siitä, että se saa harrastaa ystävänsä kanssa. Tässä tapauksessa pienen koon ei siis missään nimessä saa antaa hämätä. Yorkki soveltuu agilityyn erinomaisesti, tosin hypyt ja kiipeäminen korkealle rasittaa sen pieniä lihaksia suhteessa suurempia koiria enemmän, joten hyvä lämmittely ja jäähdyttely sekä lihasten hieronta ja rentoutus on hyvin tärkeää pitkäaikaisen harrastuskaverin saamiseksi ja yorkin hyvinvoinnin takaamiseksi. 

 Niin käskyjen opettamisessa kuin agilityssäkin koiran jatkuva palkitseminen esimerkiksi kehuilla, leikillä, herkkupalalla tai syliin otolla on erittäin tärkeää koiran motivaation ja innostuksen ylläpitämiseksi ja sen kasvattamiseksi.  Yorkki innostuu nopeasti, mutta sen into myös sammuu  yhtä nopeasti, jos se ei jatkuvasti saa rakastamiaan kehuja ja taputuksia oikein tehdystä työstä!  Kannattaa myös tarkkailla jatkuvasti, mikä omasta yorkista milloinkin tuntuu parhaalta palkinnolta.  Miedän neiti ainakin valitsee päivästä riippuen hyvin suoritetusta radasta tai yksittäisestä esteestä milloin palkinnoksi juustopalan, milloin taputukset. Löytyy myös niitä päiviä, jolloin se ei huomaakkaan nameja tai leluja, kun se jo ylpeänä juoksee ympäri hallia häntä heiluen tajuttuaan, miten hienon suorituksen se on juuri tehnyt.

Yleisesti koiran harjoituskerran  viimeiseksi suoritukseksi kannattaa aina jättää oikein tehty ja hyvin palkittu suoritus.  Näin koiralle toivottavasti jää mielikuva hyvästä palkinnosta ja siitä mitä sen saadakseen pitikään tehdä. 

Innostuttuaan lajista kunnolla, harjoittelu esimerkiksi kerran viikossa vakituisessa ryhmässä voi tuntua liian vähältä niin ohjaajalle kuin koirallekin kaiken innostuksen tyydyttämiseksi.  Ei kuitenkaan huolta, agilityesteitä muistuttavia hökötyksiä on nimittäin helppo rakentaa esimerkiksi omalle pihalle kotoa löytyvistä raaka-aineista, kuten ämpäreistä, puukepeistä/oksista, pyöränrenkaista, kriketti ym. mailoista jne. Ulkonäkö ei ehkä täysin vastaa oikeita esteitä, mutta omatoiminen lisäharjoittelu onnistuu erinomaisesti! Agilityesteitä voi myös ostaa esimerkiksi useista nettikaupoista. Nämä esteet ovat usein kuitenkin turhan kookkaita ja hintavia esimerkiksi yorkin kanssa silloin tällöin omalla pihalla tapahtuvaan lisäharjoittelemiseen. 

Agilityä voi harrastaa useissa kaupungeissa. Useat koirakerhot ja agility-yhdistykset järjestävät sekä alkeiskursseja lajista innostuneille uusille koirakoille että harjoitusvuoroja vakituisille harrastajille. Varsinkin suurimmissa kaupungeissa kurssipaikkojen kysyntä on kuitenkin tarjontaa suurempaa, jolloin joudutaan järjestämään karsintoja kursseille haluaville.  Karsinnoissa testataan juuri esimerkiksi tottelevaisuutta, ketteryyttä ja innokkuutta, joten yorkkihan ei voi antaa kuin hyvän kuvan itsestään, päättäväisestä pikkuisesta sporttikoirasta!

Lähteet:  www.agilityliitto.fi, www.finagility.com

Teksti: Saana Aronen

Yorkki harrastaa agilityä

Vauhdikas yorkkityttö Ronja (Magic Minidog Pretty Me Ronia) nauttii agilitytreeneistä yhdessä kisakaverinsa Saana Arosen (18) kanssa. Yorkshirenterrierin pienikokoisuus ei ole esteenä kovaan menoon - energiseltä yorkilta onnistuu mikä vain! Ronja on omalta osaltaan viilettänyt yorkkien agilitymestari-2008 tittelin paikoille. 1. Millainen laji mielestäsi  Agility on? Koetko sen sopivaksi harrasteeksi Yorkshirenterrierille? - Agility on vauhdikas ja kiva laji, jossa ohjaajan ja koiran saumaton yhteistyö pannaan todella koetukselle :) Agility sopii mielestäni tosi hyvin yorkshirenterrierille, koska yorkit tykkäävät pienestä koostaan huolimatta haasteista ja kaikenlaisista aktiviteeteista. Pieni koko saattaa aiheuttaa joidenkin esteiden opettelussa alkuhankaluuksia, mutta toisissa asioissa siroudesta on hyötyä ja se antaa jopa lisää mahdollisuuksia. 2. Mistä sait  innostuksen lähteä kokeilemaan agilityä? - Olin kuullut agilitystä jo aiemmin, mutta todenteolla kiinnostuin siitä, kun Ronja tuli meille. Olen aina tykännyt opettaa Ronjalle erilaisia temppuja, sillä se silminnähden nauttii niiden tekemisestä. Jossain vaiheessa syntyi idea siitä, että olisi kiva oppia jotain enemmän ja että koiran kanssa olisi kiva harrastaa jotakin sporttista. Näin mainoksia Tampereen seudun koirakerhon järjestämistä agilitykarsinnoista ja päätin, että sinne on mentävä. Karisinnoissa suoritettiin erilaisia tehtäviä, joissa testattiin koiran tottelevaisuutta sekä ohjaajan ja koiran kontaktia ja yhteisytyötä. Karsinnoissa oli noin sata koirakkoa, joista noin 20 sai aloituspaikan agilityryhmässä. Haaste tuntui kovalta, mutta Ronjan ja mun suoritus meni lähes nappiin ja aloituspaikka oli sillä selvä! :) 3. Kerro jotakin saavutuksistanne! Oletteko esimerkiksi käyneet kilpailemassa? - Saavutuksena pidän sitä, miten paljon uusia asioita Ronja on agilityssa oppinut! Paitsi että se osaa suorittaa agilityratoja, näkyvät agilityssä opitut taidot jokapäiväisessä elämässäkin! Ronja tottelee lukuisia hyödyllisiä käskyjä ja jopa lenkillä pyytää luvan katsekontaktin hakemalla ennen kuin ylittää tien kotiin :) Molemminpuolinen luottamus mun ja Ronjan välillä on agilityn myötä kasvanut huimasti!   Kilpailemassa emme ole vielä käyneet, harjoituskisoihin on tarkoitus mennä talven aikana ja ekat oikeat kisat saattaisivat olla edessä ensi kesänä. Emme harjoittele niinkään kilpailumielessä, mutta muutaman kerran olisi kiva kokeilla miten homma toimisi ihkaoikealla kisaradalla! Muutamaa estettä ja ylipäätänsä suoritusvarmuutta täytyy kuitenkin hioa vielä runsaasti. Viime kesänä Ronja voitti Suomen Yorkshirenterrieriyhdistyksen Club Showssa järjestetyn agilitykisan ja niin Ronjasta tuli Yorkkien Agilitymestari -08 :) 4. Kuinka usein harjoittelette? Miten Ronja kokee agilityn? - Harjoittelemme virallisessa agilitykoulutusryhmässämme kerran viikossa. Kesäisin oma takapihamme muuttuu agilityradaksi, jossa tulee harjoiteltua päivittäin. Talvisin tämä ei ole mahdollista, mutta lähes päivittäin treenaamme perustottelevaisuutta tai Ronja saa ainakin tehdä lempitemppujaan kotona :)   Ronja nauttii agilitystä, se ei treeneissä malttaisi odottaa omaa vuoroaan!! Ronjan täytyisi omasta mielestään olla koko ajan radalla, muita koiria ei saisi päästää sinne ollenkaan :) 5. Minkälaisille koirille laji sopii? Onko siinä tietynlaisia vaatimuksia? - Agility sopii mielestäni lähes kaikenlaisille koirille! Innokkuudesta, keskittymiskyvystä, ketteryydestä ja nopeudesta on tietysti hyötyä, mutta harrastusmielessä agilityä voi harrastaa lähes minkä koiran kanssa tahansa. Ainoana vaatimuksena on, että koira kokee lajin mieluisaksi. Muuten se ei jaksa keskittyä asiaan sataprosenttisesti ja yhdessä harrastaminen ei ole hauskaa. Koiran pakottaminen ei missään nimessä kuuluu agilityyn. Kaiken tekemisen pitää perustua koiran vapaaehtoisuuteen ja haluun toimia yhdessä ohjaajansa kanssa. 6. Onko sinulla jokin erityinen muisto agilityyn liittyen? - Agilitykarsinnat ovat mukava muisto :) En olisi ikinä uskonut, miten paljon koirakoita karsintoihin saapui. Yllätys taisi olla suuri myös karsintoja järjestäneille agilitykouluttajille, sillä karsinnat alkoivat muistaakseni kuudelta illalla ja löysimme itsemme tärisemästä samalta pimeältä kentältä vielä puolilta öin!! Olin aivan varma, että kun meidän vuoromme suorittaa tehtävät kylmässä tihkusateessa koittaisi, Ronja ei suostuisi liikahtamaankaan. Onnekseni olin kuitenkin väärässä! Ronja näytti yorkkimaisen sisunsa ja todisti kaikille todella haluavansa agilityryhmään! Se halusi osoittaa minulle, että kentänreunalla vietetty odotteluaika ei ollut mennyt hukkaan. Tiesin, että suoriuduimme tehtävistä hyvin, mutta samalla muistin, miten paljon hyviä koirakoita paikalla oli. Toivoin siis parasta ja pelkäsin pahinta... Kun sitten myöhään illalla pitkän odottelun jälkeen saimme kuulla, ketkä olivat läpäisseet karsinnat, olin äärimmäisen onnellinen, vaikkakin järjettömän väsynyt! Kaikki kunnia karsinnoista menestymisestä kuuluu pikkuruiselle Rompulle, joka sinä iltana näytti minulle aivan uuden puolen itsestään!! :) 7. Ronja suosittelee agilityä lämpimästi kaikille energisille yorkeille! Teksti: Janina Laakkonen

Linkkejä

Helsingin Agilityurheilijat Ry Klikkaa tästä!

Itä-Helsingin Agilityharrastajat Ry Klikkaa tästä!

Jyväskylän Agilityteam Klikkaa tästä!