Koiralle olisi ihanteellista luoda paikka, jossa sillä olisi erilaisia aktivointi- ja virikkeistämisaktiviteetteja. Nämä kaksi, sinänsä eri asiaa tarkoittavaa termiä, antavat koiralle tekemistä, jolloin se ei tylsisty ja pysyy myös poissa pahanteosta. Jos koira ei pääse purkamaan energiaansa ja toteuttamaan luontaisia viettejään, se stressaantuu ja sille saattaa tulla myös erilaisia käytöshäiriöitä.
Aktivointi
Koiran aktivointi tarkoittaa sitä, että tarjotaan koiralle tekemistä, jossa se joutuu käyttämään aivojaan ja lihaksiaan. Käytännössä tämä usein tarkoittaa uusien asioiden ja tehtävien opettamista koiralle. Koiran aktivointi onkin parhaimmillaan koiran ja sen omistajan yhteistä tekemistä, ja hauska säännöllinen harrastus molemmille.
Virikkeistäminen
Koiran virikkeistäminen puolestaan on koiran luontaisten viettien aktivoimista. Virikkeistäminen on nimenomaan koiran omaa itsenäistä tekemistä, jossa omistajan tehtävänä on vain luoda tilanteet ja valvoa touhuamista.
Koiran luontaiset vietit liittyvät esimerkiksi metsästykseen, joita on eri rotujen jalostuksen myötä säädelty suuntaan tai toiseen. Yhteisiä viettejä ovat esimerkiksi jäljestäminen, vaaniminen, kiinni tarttuminen, saaliin kantaminen ja kätkeminen. Rotukohtaisesti viettejä ovat esimerkiksi paimenkoirien halu paimentaa, noutajien halu noutaa ja taistelukoirien halu tappopurra. Koirien luontaisia viettejä ovat myös reviirin puolustaminen, vahtiminen sekä hajujen tutkiminen.
Pihapuuhia
Näitä yleisiä ja rotukohtaisia ominaisuuksia hyödyntäen voi koiralle kehitellä monenlaisia virikkeitä. Niiden aktivoimiseen voi varata esimerkiksi omakotitalon pihalta alueen, jonne rakennetaan erilaisia tehtäväpisteitä. Kun koira puuhastelee omien tehtävien parissa, voi omistajakin rentoutua esimerkiksi piipahtamalla online-casinolla. Muistathan kuitenkin lukea kasinon ehdot ja esittelyn huolella, esimerkiksi Netticasino arviointi-sivustolta.
Helppoja valmiita koirien virikkeistämisleluja ovat esimerkiksi namipallot ja kongit. Niiden sisälle laitetaan koiralle mieluisia herkkupaloja tai ruokaa, jonka saamiseksi koira joutuu tekemään töitä lelua pyörittämällä ja kuljettelemalla. Namipaloja tai ruokaa voi piilotella myös esimerkiksi pihalle erilaisiin piiloihin maitopurkissa, limsapullossa tai vaikka pahvinpalaseen käärittynä. Kuivanameja voi piilottaa koloihin ja nurmikolle, tai käännettävien purkkien alle. Näin koira myös saa syötävää ilman että se pääsee lihomaan, kun ruokaa etsiessään se pääsee kuluttamaan energiaa.
Koiralle voi myös tehdä pihalle kaivuupaikan, jonne voi piilottaa puruluun tai muuta mieluista tekemistä. Kaivaminen ja piilottaminen on yksi koiran luontaisista vieteistä, ja luvan kanssa sen harrastaminen on mieluisaa sekä koiralle että omistajalle.