Koirat ovat kiinteä osa perheitämme, ja onkin luonnollista että ne ovat päätyneet tähdittämään myös lukuisia elokuvia sekä tv-sarjoja. Jo vuonna 1943 valmistui kaikkein ensimmäisin Lassie- elokuva: Lassie palaa kotiin. Monen ensimmäiset koiraelokuvamuistot puolestaan liittyvät Disneyn iki-ihanaan Kaunotar ja Kulkuri -elokuvaan.

Disneyllä onkin ollut taiturimainen tyyli luoda koiraelokuvien klassikoita, Kaunottaren ja Kulkurin lisäksi sekä olemme saaneet nauttia myös muun muassa Topin ja Tessun, sekä 101 Dalmatialaisen seikkailuista, jatko-osineen. Myös koira-aiheiset Kolikkopelit ovat suosittuja, ja niitä löytää online-kasinoilta.

Parhainta koiraelokuvaa tai tv-sarjaa on vaikea nimetä, mutta esitelläänpä niistä muutamia erityisen tunnettuja:

Lassie

Lassie on koiralokuvatähtien lienee kuuluisin hahmo, ja sen tassunjälki on ikuistettu myös Hollywoodin Walk of Fame-kadulle. Lassie-elokuvien aika alkoi jo vuonna 1943, ja ensimmäinen niistä perustuu Eric Knightin kirjaan Lassie palaa kotiin.

Alkutarinassa skotlanninpaimenkoira Lassie myydään omistajaperheen rahapulassa uudelle omistajalle, mutta sinnikäs ja neuvokas koira palaa monien seikkailujen kautta takaisin kotiin. Tämän ensimmäisen elokuvan jälkeen tehtiin useita muita Lassie -elokuvia, sekä myös pitkä-ikäinen Tv-sarja. Näissä Lassie toimi neuvokkaana sankarina, joka pelastaa omistajaperhettään ja muita pulaan joutuneita monista kiperistä kiipeleistä.

Lassie-tv-sarja on yksi pisimpään pyörineistä tv-sarjoista, sillä sen ensimmäinen jakso esitettiin vuonna 1954, ja sarjaa tehtiin aina vuoteen 1973 saakka, liki 20 vuoden ajan. Uusin Lassie filmatisointi on puolestaan vuodelta 2005, jolloin tehtiin irlantilainen versio Lassie palaa kotiin-elokuvasta.

Benji

Jatkumoa Lassie-sarjalle toi Benji, joka alkoi seikkailla iloksemme vuonna 1974. Sekarotuinen Benji on nokkela ja hyväsydäminen, villi ja vapaa koira, joka tulee apuun kun sen ihmisystävät joutuvat pulaan. Näin Benji myös lunastaa paikkansa omaan kotiin, ja pääsee lukuisissa elokuvan jatko-osissa sekä tv-sarjassa moniin seikkailuihin ja kiinnostaviin tilanteisiin.

Myös Benji on tehnyt paluuta elokuvan muodossa vuosikymmenien jälkeen. Alkuperäisen Benji-elokuvan ohjaajan poika Brandon Camp on ohjannut uuden Benji-elokuvan Netflixille, jossa se on julkaistu vuonna 2018.

Kaunotar ja Kulkuri

Vuonna 1955 valmistunut Disneyn pitkä piirroselokuva Kaunotar ja Kulkuri on todellinen klassikko, ja myös ensimmäinen täsypitkä piirroselokuva koko elokuvahistoriassa. Liki 50 vuoden jälkeen tehtiin tälle elokuvalle myös jatko-osa, Kaunotar ja Kulkuri II – Pepin seikkailut.

Elokuvan juoni lienee lähestulkoon kaikille tuttu. Siinä hienostoperheen koiraneitiin, cockerspanieli Kaunottareen ihastuu kulkukoira Kulkuri. Kaunottarella on kotonaan hieman ongelmia kun perheeseen syntyy uusi perheenjäsen, mutta monien mutkien ja seikkailujen kautta tarinan loppu on onnellinen, ja Kulkurikin saa oman kodin ja lunastaa Kaunottaren rakkauden.