Vuonna 1886 virallisen rotumääritelmän saanut rotu yorkshirenterrieri (eng. Yorkshire Terrier), on alkujaan jalostettu – pieneksi ja ketteräksi – käyttökoiraksi rottien pyydystykseen. Pienen kokonsa vuoksi tämä näppäränkokoinen koirarotu on mahtunut ahtaisiin viemäreihin, ja ketteränä se on päässyt pienimpiinkin koloihin rottien perässä. Tätä nimenomaista tarkoitusta varten yhdistettiin useampia terrierirotuja, ja jalostettiin siis niiden parhaiten soveltuvien ominaisuuksia edelleen.
Kantakoirina rodulle ovat olleet ainakin watersidenterrieri ja skyenterrieri, josta jälkimmäisestä on peräisin muun muassa karvan silkkimäisyys. Sitten 1800-luvun rodun piirteet ovat vielä kuitenkin muuttuneet, sillä jalostustyötä on jatkettu edelleen 1900-luvulla yhdistämällä rotuun niinikään silkkikarvaisia maltankoiria sekä perhoskoiria.
Yorkshirenterrieri on maailman toiseksi pienin koirarotu, ja sen ominaispaino on noin 2-3 kiloa. Rotuna se on pieni ja sievä, ja vahvasti terrierin iloisella ja vahvalla luonteella varustettu.
Tyypilliset luonteenpiirteet
Kuten usein pienillä koiraroduilla, myös yorkshirenterrierillä on verrattain uhmakas ison koiran luonne. Se pitää mielellään jöötä, ja tekee itsensä kuulluksi kovalla haukulla. Uhkarohkeus on yorksinterrierille myös tyypillinen luonteenpiirre. Sosiaalisena, kilttinä ja myös lapsiperheisiin sopivana rotuna se on hyvä perhekoira, joka on pienen kokonsa ansiosta helppo ottaa mukaan menoihin.
On kuitenkin hyvä huomioida, että terrierirodun miellyttämishalu ei ole välttämättä kovin suuri, ja tämän vuoksi sen kouluttaminen voi vaatia kohtalaisesti työtä. Uhmakkuus voi tulla myös tässä haasteeksi. Rodulle tyypillistä on kuitenkin nokkeluus ja iloisuus, se on valpas seuralainen ja laumalleen uskollinen.
Turkki
Yorkshirenterrierin tunnusomainen piirre on sen kaunis ja silkkimäinen, pitkänä maahan saakka laskeutuva turkki. Näyttelykoiran turkki pidetään pitkänä, kiiltävänä ja hyvinhoidettuna, ja tyypillistä on pukea koiralle punainen rusetti näyttelytilanteisiin. Turkissa ei ole aluskarvaa. Turkki on väriltään teräksensininen, ja koiran päässä, rinnassa sekä jaloissa on ruskeaa. Myös kokomustia yorkshirenterriereitä esiintyy, ja niiden väritys on periytyvän geenivirheen aikaansaamaa.
Käyttökoirina käytettäessä ja perhekoirilla yorkshirenterrierin turkki ajellaan usein lyhyeksi, jolloin se on helppohoitoisempi. Rodun koirat usein rakastavat pesua, mikä on niinikään lyhyellä karvalla helpompaa. Rotu on kuitenkin melko herkkä kylmälle, joten kovimmilla pakkasilla sille kannattaa pukea ylle suojatakki, tai laittaa vaikka viltti lämmikkeeksi lattialle ja esimerkiksi automatkoille.
Terveys
Pienet koirat ovat usein pitkäikäisiä rotuja, niin myös yorkshirenterrieri. Perinnöllisiä sairauksia esiintyy rodulla melko vähän, mutta kääpiökoiraroduille tyypillisesti niiden polvilumpiot ovat herkkiä menemään sijoiltaan. Se ei välttämättä ole menoa haittaava vaiva, mutta hankalissa tapauksissa ongelmaa voidaan hoitaa myös kirurgisesti. Henkitorven rakenneheikkous on yorkshrienterriereillä iän myötä myös herkästi tuleva vaiva.
Harrastustoiminta
Suomessa yorkshirenterrierien harrastajille on olemassa aktiivinen rotuyhdistys, Yorkshirenterrieri ry. Rodulle järjestetään niin näyttelytoimintaa, kuin koiratapaamisia – koirakävelyjä. Yorkshirenterrieri sopii hyvin ketteränä rotuna myös agilityyn, rallytokoon ja koiratanssiin. Samoin yleisesti koirille hyvin sopivat lajit jälki ja haku ovat erinomaista harrastetoimintaa myös pienimmille roduille.